Varapuheenjohtaja

Varapuheenjohtajan tehtäviä

Varapuheenjohtajan tärkein tehtävä on pitää huoli siitä, että varsinainen puheenjohtaja ei tee katoamistemppua ja lähde ainejärjestön rahakassan kanssa bahamasaarille, sillä tällöin puheenjohtajan velvollisuudet siirtyvät vpj:n harteille. Vpj:llä ei siis ole varsinaisia määrättyjä tehtäviä, vaan hän olemassa sitä varten, että hän ottaa hoidettavakseen puheenjohtajan tehtävät, jos pj estyy hoitamasta tehtäviään.

Kuitenkaan ei pidä kuvitella, että vpj olisi vain jossain nurkassa pyörittelemässä peukaloitaan ja myhäilee kuinka muut hoitavat kaikki hommat, vaan vpj toimii yhteistyössä pj:n kanssa hoidellen näitä byrokratian aina niin ihania hommia. Luonnollisesti lisäksi halunsa ja aikansa mukaan osallistuu muihin tehtäviin, sillä hallituksen toimenkuvat eivät ole kiveen hakattuja, vaan ihmiset voivat oikesti tehdä muitakin hommia kuin mitä varsinaiselle vastuualueelleen kuuluu. Vpj on siis yleensä hoitanut yrityssopimuksia, tapahtumien järjestämistä, yhteistyökuvioita laitoksen kanssa, markkinointia, eli siis melkein kaikkea 🙂

Varapuheenjohtajia

Kari Aho 2006
Petri Eskelinen 2007
Anna-Maria Laattala 2008
Ville Lappalainen 2009
Marko Malinen 2010
Jarkko Mäensivu 2011
Emma Lindfors 2012
Samuel Uusi-Mäkelä 2013
Riikka Vilavaara 2014
Jari-Matti Kankaanpää 2015
Tomi Lundberg 2016
Jami Laamanen 2017
Niko Muukkonen 2018
Julia Sippola 2019