Ryhmäkeskustelu

Linkki Jyväskylä ry:n virallinen keskustelukanava sijaitsee Telegram -palvelussa. Vastaavassa palvelussa löytyy myös keskustelukanavalle linkitetty tiedotuskanava, jonka saat tilattua halutessasi täältä.

Kanavayhteys on sillattuna muiden ainejärjestön viestintäkanavien kanssa, eli keskusteluun voi osallistua haluamaltaan alustalta. Keskustelu on sillattuna seuraaviin palveluihin:

Ryhmäkeskustelun säännöt

Ryhmäkeskustelu on tarkoitettu vapaa-ajan, sekä ainejärjestöön liittyvien asioiden käsittelyyn. Keskustelun ei kuitenkaan tarvitse olla tiukasti yhdistykseen liittyvää. Kunnioita muita ihmisiä ja keskustellessasi. Kiellettyä ovat erityisesti:

  • Uhkaava käytös ja vihapuhe
  • Poliittinen yllytys eli agitaatio
  • Roskapostittaminen ja mainonta

Linkki Jyväskylä ry:n ryhmäkeskustelua moderoi hallituksen jäsenet, vastuuhenkilöt ja erikseen nimeämät henkilöt. Yksittäisistä moderointipäätöksistä ei voi valittaa.