Kevään haalaritilaus

Linkki Jyväskylä ry on päättänyt tehdä uuden haalaritilauksen myös keväällä, johon saa tietenkin osallistua niin uudet fuksit, kuin aikaisemmin aloittaneet opiskelijat, jotka eivät ole haalareita vielä tilanneet.

Linkin taloudellisesta tilanteesta johtuen haalareiden hinta tulee nousemaan aikaisempien vuosien hinnoista ja on hyvin todennäköistä, ettei aikaisempiin hintoihin enää paluuta ole myöhemminkään. Toistaiseksi Linkin haalarit ovat olleet suhteettoman halvat verrattuna muihin ainejärjestöihin. Vähentämällä haalarikulujen sponsorointia Linkki pyrkii turvaamaan laadukkaan muun toiminnan tulevaisuudessa.

Haalarintilaus suoritetaan mahdollisimman nopeasti, joten on tärkeää että maksatte haalarit eräpäivään mennessä.

Haalarintilauskanta aukeaa heti ja viimeinen ilmoittautumispäivä on 10.2, jonka jälkeen tilaus pyritään tekemään noin HETI. Haalareiden hinta on 30€, hinta varmistuu kun tiedämme tilaajien määrän (joten hinta saattaa hieman nousta). Lasku lähetetään kun tilausmäärä vahvistuu ja kanta sulkeutuu.

Kanta löytyy tämän linkin takaa

Linkin ainejärjestötilassa Ag.233.2 Kattilassa voi sovittaa haalareita torstaina 4.2 klo 10-16 ja tiistaina 9.2 klo 10-16. Paikalle pyritään saamaan mahdollisimman laajasti eri kokoisia haalareita, mutta todennäköisesti kaikkia kokoja ei löydy.

Vastaa